(Lord of the Rings @ Turku City Theatre; dialogue in Finnish so hard to follow for non-speakers, albeit if you're die-hard fan you could still follow and enjoy it.)
Taru Sormusten Herrasta @ Turun Kaupunginteatteri oli parhain teatterikokemukseni ikinä tähän mennessä, tosin en ole tällä saralla mikään pro. Älä lue pitemmälle jos haluat välttyä mahdollisilta spoilereilta. Näytelmä oli suomenkielinen, joten kansainväliset kaverit eivät dialogista pääse perille. Arvosana: vahva 4½/5.
Koko trilogia neljään tuntiin (kaksi välitaukoa); lavasteet, akrobatia ja oheistilpehööri ihan Andrew Lloyd Webber -tasoa, mikä on aika kova fiitti ottaen huomioon että kyseessä on kuitenkin Suomen Turku; kyseessä ei ole tosin musikaali. Näytelmä ammensi sekä alkuperäisestä kirjasarjasta (esim. Tom Bombadil mukana) että leffasta s.e. tietyt skenet (esim. Klonkun viimeset otteet Mt. Doomilla sormuksen kanssa ja Gandalf vs. Balrog -standoff) oli ihan yks yhteen ja ne muistu lavasteiden kanssa mieleen elävästi, vaikka en oo vuosikymmeneen nähny trilogiaa. Lisäksi oltiin tehty omia sovitusvalintoja, esim. Gondorin osuutta oli vähennetty huomattavasti (ainoa maininta oli Eowynin lyhyt taisto Minas Tirithissä Nazgul-noitakuningasta vastaan) ja Isildurin kiroama haamukansa puuttui kokonaan. Sinällään kuitenkin kova veto saada abouttiis koko trilogia menemään näppärästi neljään tuntiin. Esim. valtasormuksen "viettelys" saatiin kuvattua oikein hyvin ja osa näyttelijöistä erityisen oivallisia (esim. Klonkku, muitakaan vähättelemättä).
Ainoina semi-nurinan kohteina:
1) Jos ei ole nähnyt leffoja tai lukenut kirjoja, niin tietyt juonenkäänteet etenee aika harppaillen ja "puhtaalta" pöydältä voi olla vaikea ymmärtää mitä tapahtuu (esim. miksi Konkari onkin yhtäkkiä kuningas jne, tietyt muut poliittiset käänteet). Jos ei ymmärrä/muista taustaa, niin osa hahmojen ihmissuhteista jää juonenkäänteiden lisäksi aika pintaraapaisuiksi (esim. Gimli ja Legolas, ja heidän ystävyyden merkitys ottaen huomioon kääpiöiden ja haltioiden pitkä vihanpito taustalla). Eli esim. en ehkä veis tyyliin omia vanhempiani kattomaan, koska eivät tietääkseni ole nähneet leffoja ja kirjatkin ovat varmasti painuneet pitkälti unholaan, jos ovat niitä lukeneet.
2) Ne merkittävät isot taistelukohtaukset mitkä olivat mukana näytelmässä (esim. Minas Tirith, Rautapiha) ovat hyvin vaatimattomia, mutta tän antaa anteeksi kun pistää kontekstiin, että on yritetty improta n. 20 näyttelijän porukalla. Silti jää kaipaamaan "sitä jotakin", mutta toisaalta tässä on "leffa-bias" - siellä isot taistelukohtaukset kun oli 2000-alkupuolen herkkua ja muistaakseni varsin laadukkaita.
Näine pienine kritiikkikohtineen oikein mainio käynti.
